Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

 

TARINA

Meidän tarina alkaa Helsingin Paloheinästä Soihtupuiston hiekkalaatikolta, jossa jaoimme ajatuksia toiminnan kehittämisestä. Isyyden lisäksi meitä kaikkia yhdistää ajatus siitä, että yritysten tai erilaisten yhteisöjen toimintaa on mahdollista kehittää paljon nykykäytäntöjä tuloksellisemmin.

Halusimme testata ajatuksiamme ja kehittää omaa toimintatapaamme kokeilemalla sitä käytännössä mahdollisimman pian. Omien lapsiemme ja koko Suomen tulevaisuuden takia päiväkoti tuntui sopivalta paikalta aloittaa. Kokemuksemme Paloheinän kahdesta päiväkodista olivat loistavat ja pohdimme, onko myös muissa päiväkodeissa yhtä hyvää toimintaa ja siirtyvätkö hyvät käytännöt päiväkodeista toiseen.

Toteutimme syksyllä 2016 pilotin Helsingin Pohjoisen ja Kaakkoisen päivähoitoalueen kanssa. Kokeilun aikana hyödynsimme ennakkoluulottomasti meidän kaikkien kolmen ammatillista osaamistamme ja kokemuksiamme yhdessä pilottiin osallistuneiden päiväkodin johtajien kanssa. Kokeilu vahvisti että olimme kehittäneet  toimintatavan, “toiminnan coaching”, jolla saa vauhdikkaasti ja koko työyhteisöä innostavalla tavalla aikaan vaikuttavia ja pitkäkestoisia muutoksia. Jatkossa haluamme auttaa kaikkia organisaatioita jotka ymmärtävät vuorovaikutuksen merkityksen työyhteisön kehittämisessä ja haluavat rakentaa siitä parhaan paikan työntekijöille, asiakkaille ja koko yhteiskunnalle.

 

SOIHTUPUISTON ISÄT

 

Pekka Lavila2.jpgPekka Lavila2.jpg

Pekka Lavila, organisaatiokoutsi

Intohimonani on murtaa käyttöikänsä päässä olevia toimintamalleja ja toiminnnan raja-aitoja. Ennen kaikkea haluan auttaa ihmisiä ja organisaatioita itse tähän. Parasta on, kun suuntaamme yhdessä yksilöiden voimavarat ja luovan häröilyn yhteisön aivan uudeksi liiketoiminnaksi. Oppia ja virheitä olen saanut tehdä mm. finanssi-, mobiili-, sairaala- ja laskuvarjotoiminnan parissa.  Sekä tietysti päivittäin kotona lasten kanssa ja remonttipuuhissa. 

 

 

  

 

Tomi Lamppula.jpgTomi Lamppula.jpgTomi Lamppula, organisaatiokoutsi

Ammatillisena intohimonani on muuttaa osaamisen kehittämisen normi tiedon kaatamisesta tekemällä oppimiseksi.  Olen kehittänyt suurien kansainvälisten organisaatioiden johtamista  sekä edelläkävijäyritysten työntekijäkokemusta. Kaikesta eniten opin kuitenkin kahdelta pieneltä lapseltani sekä rakentamalla jotain johon taidot nippa nappa riittävät.

 

 

Jarkko SoininenJarkko Soininen

Jarkko Soininen, organisaatiokoutsi

Kahden tytön isä Jarkko on auttanut laajalla rintamalla organisaatioita työnohjauksen keinoin. Käytännön työssä hän on kehittänyt ja soveltanut organisaation dialogia yhteiskunnallisesti merkittävissä hankkeissa. Irti arjesta pääsee parhaiten frisbeegolfin ja futsalin parissa hikoillen.